SOVELTAVAT VALINNAISET AINEET

Laajuus: 1 vt

Kesto: vuosiluokilla 8. tai 9.

 

LUONTORETKEILY

TAVOITTEET:

Kurssilla opitaan retkelle valmistautumista, erätaitoja, luonnonkunnioitusta ja siitä nauttimista.

SISÄLLÖT:

Koostuu luontovaelluksista lähialueen kansallispuistossa syyskuun alussa. Retkillä on telttamajoitus ja ruokailu tapahtuu “pakkiruokailuna” nuotiolla luonnonhelmassa. Kurssiin ei sisälly lukujärjestykseen tulevia oppitunteja, mutta valmistelut retkille suoritetaan koulupäivän aikana. Kurssi toteutetaan viikonloppuna (la-su) sekä 8. että 9.-luokilla. Ruoka on omakustanteinen.

ARVIOINTI:

Hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista retkelle ja ohjeiden mukaista toiminta

 

KALASTUS

TAVOITTEET:

Tutustutaan eri kalastusmuotoihin, opitaan vastuullisiksi kalastajiksi ja harjaannutaan käsittelemään kalaa ruuanvalmistusta varten.

SISÄLLÖT:

Kurssiin ei liity viikottaisia oppitunteja, vaan oppiminen tapahtuu yhtenä viikonloppuna kalastusretkellä (1 yö maastossa/lukuvuosi). Retkellä kalastusmuotona viehekalastus ja/tai mato-onginta. Valmistautuminen suoritetaan muun koulutoiminnan ohessa. Omat kalastusvälineet eivät ole välttämättömyys kurssille osallistumisessa. Kalastusluvat ja ruoka ovat omakustanteisia.

ARVIOINTI:

Hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista retkelle ja ohjeiden mukaista toimintaa.

 

PUUTARHANHOITO JA KOTIELÄIMET

TAVOITTEET:

Tutustutaan puutarhakasveihin ja puutarhan ja kasvimaan suunnitteluun. Tutustutaan suomalaisen maatalouden kotieläimiin ja niiden hyvään hoitoon.

SISÄLLÖT:

Tutustutaan erilaisiin puutarhakasveihin: Puihin, yksi- ja monivuotisiin kukkiin, vihanneksiin, marjoihin ym. ja puutarhan suunnitteluun. Suunnitellaan oma keittiöpuutarha.  Kasvatetaan taimia ja hoidetaan huonekasveja. Tehdään joulukranssi

Tutustutaan kotieläinten historiaan ihmisen hoidossa ja kotieläinten hyvään hoitoon. Tehdään esitelmiä kurssilaisten valitsemista aiheista.  Vierailu maatilalle, tallille tms.

ARVIOINTI

Jatkuva arviointi ja kirjalliset työt

 

3D-MALLINTAMINEN JA -TULOSTAMINEN

TAVOITTEET:

Opitaan 3D-mallintamista ja syvennetään oppilaan visuaalista osaamista sekä avaruudellista hahmotuskykyä.

SISÄLLÖT:

3D-mallintaminen ja animointi.

ARVIOINTI:

Arviointi on jatkuvaa. Projektityön avulla oppilas osoittaa osaamistaan ja prosessia arvioidaan kokonaisvaltaisesti.

 

OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA 1

TAVOITTEET:

Vahvistetaan oppilaan algoritmista ajattelukykyä ja ohjelmoinnin ymmärtämistä. Opitaan yhdessä tekemistä projektien parissa.

SISÄLLÖT:

Oppilaat rakentavat itse robotin ja ohjelmoivat sen tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Lisäksi hyödynnetään micro:bit mikrokontrollereita ja erilaisia mittausantureita.

ARVIOINTI:

Arviointi on jatkuvaa. Projektityön avulla oppilas osoittaa osaamistaan ja prosessia arvioidaan kokonaisvaltaisesti.

 

OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA 2

TAVOITTEET:

Vahvistetaan oppilaan algoritmista ajattelukykyä ja projektioppimista. Syvennetään oppilaan osaamista ohjelmoinnissa sekä elektroniikan komponenttien ja ohjauspiirien kytkennöissä.

SISÄLLÖT:

Oppilaat rakentavat itse robotin ja ohjelmoivat sen tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Rakennetaan yhdessä myös älykäs, automatisoitu järjestelmä, jossa käytetään erilaisia elektroniikan komponentteja.

ARVIOINTI:

Arviointi on jatkuvaa. Projektityön avulla oppilas osoittaa osaamistaan ja prosessia arvioidaan kokonaisvaltaisesti.

 

KITARA

TAVOITTEET:

Tavoitteena hallita perussoinnut ja soittotaito tabulatuureista.

SISÄLLÖT:

Eri tyylisten kappaleiden harjoittaminen, Käydään myös tunnettuja kitarariffejä.

ARVIOINTI:

Hyväksytty suoritus edellyttää jatkuvaa harjoittelua.

 

PIKARUOKA

TAVOITTEET:

Tavoitteena oppia valmistamaan nopeasti valmistettavia ruokia, välipaloja ja leivonnaisia.

SISÄLLÖT:

Opitaan valmistamaan monipuolisista raaka-aineista maukkaita ruokia, välipaloja ja leivonnaisia.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/hylätty. Jatkuva arviointi. Osallistuminen ja ohjeiden mukaan toimiminen.

 

LEIVONTA

TAVOITTEET:

Tavoitteena on oppia valmistamaan maukkaita leivonnaisia eri taikinatyyppejä ja leivontamenetelmiä hyödyntäen.

SISÄLLÖT:

Opitaan valmistamaan monipuolisesti erilaisia suolaisia ja makeita leivonnaisia.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/Hylätty. Jatkuva arviointi. Osallistuminen ja ohjeiden mukaan toimiminen.

 

MAKUJA MAAILMALTA

TAVOITTEET:

Tavoitteena on oppia valmistamaan eri maiden alku-, pää- ja jälkiruokia.

SISÄLLÖT:

Opitaan käyttämään monipuolisesti eri maissa käytettäviä raaka-aineita.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/Hylätty. Jatkuva arviointi. Osallistuminen ja ohjeiden mukaan toimiminen.

 

VIRKEYTTÄ VÄLIPALOILLA

TAVOITTEET:

Tavoitteena on oppia valmistamaan terveellisiä ja monipuolisia välipaloja erilaisia raaka-aineita hyödyntäen.

SISÄLLÖT:

Opitaan valmistamaan maukkaita ja monipuolisia välipaloja terveellisesti ja monipuolisia raaka-aineita hyödyntäen.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/Hylätty. Jatkuva arviointi. Osallistuminen ja ohjeiden mukaan toimiminen.

 

HISTORIAN LISÄKURSSI

TAVOITTEET:

Tavoitteena on syventää historian oppisisältöjä

SISÄLLÖT:

Kurssilla historiaa opiskellaan monimuotoisesti. Aihepiirit valitaan oppilaslähtöisesti ja työmuodot vaihtelevat sisällön mukaan.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/hylätty. Arvoinnissa otetaan huomioon kiinnostus, aktiivisuus ja työskentely projektin parissa.

 

ILMAISUTAIDON PERUSKURSSI 8 LK

TAVOITTEET:

Ilmaisutaidon peruskurssi tutustuttaa ilmaisuun ja draamaan.

SISÄLLÖT:

Kurssilla tehdään esimerkiksi keskittymis-, rentoutumis-, pantomiimi- ja improvisointiharjoituksia. Harjoitellaan myös yhteistyötaitoja ja äänenkäyttöä. Tavoitteena voi myös olla pienimuotoisen esityksen työstäminen valmiiksi ryhmän niin halutessa.

ARVIOINTI

Hyväksytty/Hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista tunneilla.

 

ILMAISUTAIDON JATKOKURSSI 9 LK

TAVOITTEET:

Ilmaisutaidon jatkokurssilla syvennetään jo aiemmin opittuja taitoja.

SISÄLLÖT:

Tehdään vaativampia ilmaisuharjoituksia. Harjoitellaan roolissa olemista ja näyttämöilmaisua. Tutkitaan, mistä osatekijöistä teatteriesitys syntyy. Kurssilla tehdään oma esitys. Tehdään myös puheviestinnän harjoituksia, esim. keskusteluharjoituksia. Kurssille voi osallistua, vaikka ei olisi osallistunut 8.luokalla ilmaisutaidon peruskurssille.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/Hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista tunneilla.

 

LANGASTA ASUSTEEKSI

TAVOITTEET:

Tavoitteena aiemmin opittujen taitojen syventäminen.

SISÄLLÖT:

Neulotaan ja virkataan asusteita eri lankatekniikoin.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/ Hylätty. Valmis lankatyö.

 

ASU OMMELLEN

TAVOITTEET:

Tavoitteena aiemmin opittujen taitojen syventäminen.

SISÄLLÖT:

Kaavojen avulla kuositellaan ja leikataan asu, joka ommellaan koneella.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/ Hylätty. Valmis asu.

 

KUDONTA

TAVOITTEET:

Tavoitteena oppia kutomaan kangaspuilla tai pöytäpuilla.

SISÄLLÖT:

Kudotaan kodin tekstiilejä.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/ Hylätty. Valmis kodin tekstiili.

 

ERIKOISTEKNIIKOITA

TAVOITTEET:

Tavoitteena tutustua erilaisiin  käsityötekniikoihin.

SISÄLLÖT:

Huovutetaan, helmikirjotaan jne. erilaisia koruja.

ARVIOINTI:

Hyväksytty / Hylätty. Valmis koru.

 

ESPANJAA MATKAILIJOILLE

TAVOITTEET:

Opiskellaan käytännön espanjan alkeita ja arkipäivän tilanteiden kieltä sekä maan tapoja ja kulttuuria.

SISÄLLÖT:

Perussanastoa ja -rakenteita: Opiskellaan kertomaan itsestä, asioimaan ravintolassa, kaupassa, asemalla ym. käytännön tilanteissa.

ARVIOINTI:

Hyväksytty / Hylätty

 

SAKSAA MATKAILIJOILLE

TAVOITTEET:

Opiskellaan käytännön saksan alkeita ja arkipäivän tilanteiden kieltä sekä maan tapoja ja kulttuuria.

SISÄLLÖT:

Perussanastoa ja -rakenteita: Opiskellaan kertomaan itsestä, asioimaan ravintolassa, kaupassa, asemalla ym. käytännön tilanteissa.

ARVIOINTi:

Hyväksytty / Hylätty

 

VENÄJÄN ALKEET MATKAILIJOILLE

TAVOITTEET:

Opiskellaan käytännön venäjän alkeita ja arkipäivän tilanteiden kieltä sekä maan tapoja ja kulttuuria.

SISÄLLÖT:

Kyrilliset aakkoset. Perussanastoa ja -rakenteita: opitaan kertomaan itsestä, asioimaan ravintolassa, kaupassa, asemalla ym. käytännön tilanteissa.

ARVIOINTI:

Hyväksytty / Hylätty

 

RUOTSIA LUKIOON MENIJÖILLE

TAVOITTEET:

Vahvistetaan aiemmin opittua.

SISÄLLÖT:

Kerrataan peruskoulun ruotsin sanastoa ja rakenteita sekä syvennetään aiemmin opittua.

ARVIOINTI:

Hyväksytty / Hylätty

 

MUOVISTA JA METALLISTA

TAVOITTEET:

Tavoitteena oppia emalointia ja muovin muokkausta.

SISÄLLÖT:

Valmistetaan pieniä esineitä emaloimalla ja muovista muokkaamalla. Esimerkiksi koruja, vieheitä, koriste-esineitä.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/Hylätty

 

LASKETTELU

TAVOITTEET:

Opitaan yleisimpiä laskutekniikoita suksilla sekä laudalla.

SISÄLTÖ

Kurssi on omakustannekurssi, joten kannattaa varautua kohtuullisiin kustannuksiin. Niillä katetaan bussikuljetuksia, mahdollisia yöpymisiä ja välinevuokria.

Kurssin painopiste on laskettelussa, mutta sisältää myös murtomaahiihtoa. Kurssi suoritetaan mahdollisesti Myllymäen laskettelukeskuksessa yhteistyössä Joutsenon yläkoulun kanssa. Mahdollisesti toteutamme myös omakustanteisen laskettelumatkan yhdessä valittuun kohteeseen. Esim. Tahko, Messilä, Himos. Tarkempi sisältö ilmoitetaan osallistujamäärän ja kustannuksien selvittyä.

ARVIOINTI

hyväksytty/hylätty

 

MAILA- JA PALLOPELIT

TAVOITTEET:

Syvennetään tietämystä peleistä ja opetellaan suoritustekniikoita.

SISÄLLÖT:

Rentoa pelailua ja myös kilpailullisempaa otetta sitä haluaville. Tekniikoiden harjoittelua. Tarkempi sisältö suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/hylätty

 

FITTNESS

TAVOITTEET:

Tavoitteena lisätä oppilaiden omatoimista liikuntaa ja ymmärrystä liikunnallisen elämäntavan merkityksestä oman hyvinvoinnin lisäämisessä.

SISÄLLÖT:

Suunnitellaan yksilöllinen kunto-ohjelma opettajan ohjauksessa.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/hylätty

 

GRAFIIKKA

TAVOITTEET:

Opinnoissa sovelletaan monipuolisesti eri grafiikan menetelmiä. Oppilaiden mielenkiinnon mukaan valitaan tehtävien aiheet.

SISÄLLÖT:

Taidegrafiikan osalta tekniikkana kohopainanta lino-menetelmällä. Käyttögrafiikan osalta tekniikkana silkkipaino ja tietokonegrafiikka.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/hylätty

 

KUVANVEISTO

TAVOITTEET:

Opinnoissa sovelletaan monipuolisesti eri kuvanveiston menetelmiä. Oppilaiden mielenkiinnon mukaan valitaan tehtävien aiheet.

SISÄLLÖT:

Kurssilla perehdytään savimuovailuun, kipsin veistoksellisiin mahdollisuuksiin ja muiden soveltuvien materiaalien käyttöön veistoksen raaka-aineina.

ARVIOINTI:

Hyväksytty/hylätty